Ajatukset
Tavoitteenamme ei ole olla pelkästään "jälleen yksi" verkkopalveluja tilauksesta tekevä taho. Toinen toisiaan muistuttavien verkkopalveluiden tekeminen liukuhihnalta ei vastaa ajatustamme hauskimmasta mahdollisesta työstä, vaikka siinäkin varmasti omat puolensa on.
Koska elämä on liian lyhyt murehtimiseen, niin silloin kun teemme, teemme kiinnostavia projekteja. Ja teemme niitä täysillä. Varsinainen tavoitteemme on kuitenkin olla yksi Suomen parhaimmista (kuluttaja)verkkopalvelujen tuottamiseen erikoistuneista yrityksistä.
Päästäksemme tavoitteeseemme pyrimme jatkuvasti ymmärtämään mitä verkkopalvelujen käyttäjien päässä liikkuu, mitä he haluavat ja mistä he pitävät. Meille on myös kunnia-asia pysyä aallon harjalla nopeasti etenevässä sovellustekniikoiden kehityksessä. Pienelle yritykselle menestymisen avain on tällä täyteen ahdetulla internet-kentällä olla hieman muita taitavampi ja kekseliäämpi. Mielestämme onnistumme tässä aika hyvin.
Ajattelemme, että pienikin yritys voi saada isoja aikaan, jos osaaminen on kohdallaan ja se mitä ei osata, ymmärretään antaa jonkun taitavamman tehtäväksi. Sen lisäksi että osaamme itse paljon, tunnemme ihmisiä ja yrityksiä, jotka osaavat lisää.
Toimintamallimme on tuottaa palveluita sekä kokonaan itse että yhteistyössä muiden tahojen kanssa erilaisin tulonjakomallein. Yhteistyö on toimivaa jos molemmilla on jotain annettavaa. Meidän kohdallamme se tarkoittaa osaamista ja taitoa, toisella puolellla esimerkiksi myös osaamista, rahoitusta tai ihan jotain muuta houkuttelevaa.
Jos uteliaisuus heräsi, ota yhteyttä, sillä olemme kaiken lisäksi parhaimmillamme myös aika rakastettavia!